Täyskuitu aloittaa valokuituverkkojen rakentamisen ympäri Suomea
Internet Teknologia

Täyskuitu aloittaa valokuituverkkojen rakentamisen ympäri Suomea

Valokuituyhtiö Täyskuitu aloittaa valokuituverkon rakentamisen Kotkaan, Lappeenrantaan, Joutsenoon ja Kiiminkiin sekä jatkaa Haukiputaan rakennusprojektia keväällä 2022. Lukuisten tilausten ansiosta rakennustyöt jatkuvat pitkälle vuoteen 2023, ja uusiakin rakennettavia alueita voi vielä avautua kevään aikana.

Valokuituyhtiö Täyskuitu aloittaa valokuituverkon rakentamisen Kotkaan, Lappeenrantaan, Joutsenoon ja Kiiminkiin keväällä 2022. Rakennustyöt jatkuvat pitkälle vuoteen 2023, sillä  lukuisten tilausten ansiosta verkkoja rakennetaan jopa suunniteltua enemmän. Jos tilauskanta kasvaa nykyistä vauhtia, voivat rakennustyöt käynnistyä myös muissa kaupungeissa.

Ensimmäiset valokuituliittymän tilanneet pääsevät nauttimaan toimintavarmasta internetyhteydestään jo tänä syksynä.

Täyskuidun toimitusjohtaja Tommi Linna muistuttaa, että halukkaat ehtivät vielä mukaan, kunhan pitävät kiirettä: ”Edullinen ennakkotilaajan etuhintamme on voimassa siihen asti, että kaivinkoneet ohittavat kotikatusi. Rakennamme valokuituverkon vain asiakkaillemme, joten oma liittymä kannattaa tilata nyt jos koskaan.”

Rakentamisalueet vuosille 2022–2023:

Kotka, Lappeenranta, Joutseno ja Kiiminki:

Lähde: Täyskuitu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *