Tekoäly ja ihminen
Teknologia Tekoäly

Tutkimusta ihmisen ja tekoälyn vuorovaikutuksen parantamiseksi

Tekoälystä on tulossa yhä enemmän osa päivittäistä elämäämme. Nykyisellään tekoälyjärjestelmät ovat kuitenkin vielä liian kapea-alaisia, sillä usein niiltä puuttuu sosiaalista ja emotionaalista ymmärrystä, ja niiden käsitys todellisuudesta on rajoittunutta. Oulun yliopistossa ihmisen vahvuuksia digitalisoituvassa maailmassa ja erityisesti ihmisen ja tekoälyn vuorovaikutusta tutkitaan monitieteisesti Hybrid Intelligence (HI) -tutkimusohjelmassa.

Suomen Akatemian rahoittamaan Profi7-tutkimuskokonaisuuteen kuuluva ohjelma pyrkii edistämään ihmisen ja koneen välistä ymmärrystä ja yhteistä oppimista ihmiskeskeisesti. HI-tutkimus linkittää Oulun yliopiston huippuosaamista tunnetekoälyn, oppimisprosessien ja havainnointitekniikan aloilla tekoälypohjaisten ratkaisujen kehittämiseen esimerkiksi koulutuksessa ja hoitotyössä.

Ihmisen ja tekoälyn vahvuuksia hyödynnetään tutkimuksessa eettisesti ja vastuullisesti. Tutkimusympäristönä hyödynnetään muun muassa monipuolista Oulun yliopiston LeaF-tutkimusinfrastruktuuria.

”Yhdistämme HI-tutkimusohjelmassa Oulun yliopiston monitieteisen osaamisen tulevaisuuden ihmiskeskeisten tekoälyratkaisujen kehittämiseen ja sen kautta vahvistamaan ihmisten osaamista elämän eri alueilla”, tutkimusohjelman johtaja, professori Sanna Järvelä sanoo.

”Haluamme myös laajentaa hybridiälyn tutkimuksen ja soveltamisen mahdollisuudet metaversumiin ja tutkia, miten sen avulla ihmisen osaamista voidaan kasvattaa ja vuorovaikutusta rikastaa”, Järvelä jatkaa.  Metaversumi on kolmiulotteinen versio internetistä ja se koostuu pysyvistä ja jaetuista 3D-virtuaalitiloista. Ne on linkitetty yhteiseen vuorovaikutteiseen ja sosiaaliseen virtuaalitodellisuuteen, jonka sisällä ihmiset voivat toimia yhdessä.

Tutkimusteemoissa kehitetään tietojenkäsittely- ja laskentateknologioita, jotka helpottavat viestintää ihmisten ja koneiden välillä, tutkitaan oppimis- ja vuorovaikutusprosesseja, jotka auttavat kehittämään ihmisen älykkyyttä vahvistavia tekoälyjärjestelmiä, luodaan menetelmiä ihmisen havaintojen laajentamiseksi ja muuttamiseksi digitaalisissa tiloissa ja todellisuuksissa, kuten virtuaalitodellisuudessa ja lisätyssä todellisuudessa sekä tutkitaan vaikutuksia elämänlaatuun eli miten hybridiälykkyys voi parantaa ihmisen oppimista, terveyttä ja hyvinvointia.

HI-tutkimusohjelmalla on vahvat kansainväliset verkostot, jotka kehittävät innovaatioita ihmisen ja koneen vuorovaikutukseen, ymmärryksen parantamiseen ja oppimiseen.

2. Arktisilla tekoälypäivillä esitellään laajasti Oulun yliopistossa tehtävää aihealueen tutkimusta. Tapahtumassa ovat edustettuina kaikki fokusinstituuttimme: Infotech, Eudaimonia, Biocenter ja Kvantum. Sisällöissä huomioidaan ihminen, kone, signaalin käsittely, laskenta, terveyssovellukset, ympäristöteemat ja metaversumiin liittyvät mahdollisuudet.

Tapahtumassa puhuvat muun muassa Hybrid Intelligence -keskuksen johtaja, professori Catholijn Jonker Delftin ja Leidenin yliopistoista ja Koen Hindricks Vrije Universiteit Amsterdamista. Yksi pääpuhujista on Oulun yliopiston robotiikan ja virtuaaliteknologian erityisasiantuntija, professori Steven LaValle.

Oulun yliopiston Hybrid Intelligence -tutkimusohjelman johtoryhmä vierailee Hollannin Hybrid Intelligence -keskuksessa lokakuussa tavoitteenaan käynnistää tutkimusyhteistyö.

Tutkimusohjelma julkistetaan virallisesti 2. Arktisilla tekoälypäivillä Oulun yliopistossa 31.10.–1.11.2023.

Lähde: Oulun Yliopisto


Muuta mielenkiintoista luettavaa

PC-pelit: Viihdettä ja haastetta

PC pelit tarjoavat laajan valikoiman viihdettä ja haastetta pelaajille ympäri maailman. Ne kattavat monipuolisia genrejä, kuten toimintaa, seikkailua, strategiaa ja roolipelejä. PC- pelaaminen mahdollistaa myös moninpelikokemukset ystävien kanssa verkossa. Pelit tarjoavat paitsi hienoja tarinoita ja grafiikkaa myös mahdollisuuden kehittää ongelmanratkaisutaitoja ja tiimityötä. Ne ovatkin vakiintunut osa nykyaikaista viihdemaailmaa ja tarjoavat loputtomasti elämyksiä pelaajille.

Pelihahmot: Tarinoidensankarit

Pelihahmot ovat videopelien sielu, tuoden tarinat ja seikkailut eloon. Nämä hahmot voivat olla sankareita, antisankareita tai monimutkaisia hahmoja, jotka herättävät tunteita pelaajissa. Heidän persoonallisuutensa, ulkonäkönsä ja taitonsa luovat yhteyden pelaajiin, syventäen pelikokemusta. Pelihahmot voivat toimia inspiraationa ja opettaa arvokkaita elämänopetuksia. Niinpä he ovat olennainen osa videopelien vetovoimaa ja merkitystä pelaajille.

Garmin älykello käteen ja kohti parempaa hyvinvointia

Garmin on esitellyt uuden vivoactive 5 -älykellon vanhamman Garmin vivoactive 4 tilalle. Uudessa Garmin vivoactive 5 mallissa on kirkas AMOLED-kosketusnäyttö. Kohtuuhintaisessa, jokapäiväiseen käyttöön tarkoitetussa laitteessa on laaja valikoima hyvinvoinnin seurantaominaisuuksia. vívoactive 5 auttaa ymmärtämään kehoa paremmin, neuvoo aktiivisempaan elämään ja tukee kuntoilutavoitteiden saavuttamisessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *