Internet Teknologia Tietotekniikka

Suomalaiset toimijat perustivat yhteenliittymän 6G-kilpailukyvyn edistämiseksi

Merkittävimmät suomalaiset tietoliikennealan tutkimus- ja kehitystoimijat ovat perustaneet keskinäisen yhteenliittymän, 6G Finlandin, Suomen 6G-kilpailukyvyn edistämiseksi. 6G Finlandin tavoitteena on tiivistää Suomen sisäistä 6G-yhteistyötä ja edistää suomalaisen 6G-osaamisen kansainvälistä vaikuttavuutta.

6G Finland julkistettiin tänään, jolloin myös pääministeri Sanna Marin kertoi siitä teknologia-aiheisessa seminaarissa Tokiossa Japanin-vierailunsa yhteydessä. 6G Finlandin perustajajäseniä ovat Aalto-yliopisto, BusinessOulu, Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu, Nokia Bell Labs, Teknologian tutkimuskeskus VTT sekä Puolustusvoimien tutkimuslaitos. 6G Finland toimii verkostona, johon jäsenet kutsutaan sisältöperustaisesti.  

Yhteenliittymän julkistamisen myötä 6G Finlandin jäsenet aloittavat tiekartan laatimisen tärkeimmistä 6G-tutkimukseen ja -kehitykseen liittyvistä yhteisistä painopisteistä. 6G Finland toimii suomalaisen 6G-osaamisen yhteyspisteenä ja osallistuu aktiivisesti tavoitteidensa mukaiseen keskusteluun kansallisesti ja kansainvälisesti.

6G Finlandin puheenjohtaja, Nokia Bell Labsin Radio Systems Research Finland -tutkimusosaston johtaja Mikko Uusitalo iloitsee yhteenliittymän perustamisen ajankohtaisuudesta ja merkityksestä koko suomalaiselle 6G-tutkimukselle ja -kehitykselle:

6G-kehitys ja sitä koskeva keskustelu lisääntyy tällä hetkellä kovaa vauhtia kansainvälisesti. Tämä on Suomelle erinomainen hetki vahvistaa 6G-yhteistyötä myös kansallisesti entistä tiiviimpänä suomalaisrintamana”.

Suomi on ollut kansainvälisesti 6G-tutkimuksen ja -kehityksen kärkimaita siitä lähtien, kun maailman ensimmäinen laaja 6G-tutkimusohjelma, 6G Flagship, käynnistettiin Suomessa vuonna 2018. Suomi on tällä hetkellä vetovastuussa myös Euroopan 6G-lippulaivaprojektissa, Hexa-X:ssä, sekä merkittävissä rooleissa myös muussa EU:n 6G-toiminnassa. Koska 6G Finlandissa mukana ovat tutkimuslaitosten lisäksi myös yritykset, 6G Finland nousee kansainvälisesti yhdeksi merkittävimmistä 6G-osaamisen yhteenliittymistä. Vastaavia yhteenliittymiä on tähän mennessä perustettu Japaniin, Yhdysvaltoihin ja Saksaan.

Tekniikka ja viihde

Tekniikan kehitys ja digitalisaatio ovat saaneet ihmiset vaatimaan entistä enemmän viihteeltään. Varsinkin tämä ns. Z-sukupolvi, joka on elänyt koko ikänsä digitalisaation vaikutuksen alaisena osaa vaatia palveluita, peleiltä ja viihteeltä enemmän kuin aikaisemmat sukupolvet, jotka olivat tottuneet siihen, että välillä ei ole muuta kuin se radio. Onnenpelit ja taitopelit ovat myös kohdanneet tämän uuden vaatimuksen, ja sitä kautta sillekin puolelle on tullut entistä viihteellisempää ajanvietettä. Tällä hetkellä mediassa ja viihdekäytössä puhutaan 5G verkoista, kun todellisuudessa monilla alueilla ei edes 4G toimi hyvin – mutta tämä uusi 6G on sitten jo jotain aivan muuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *