Matkalaukkuun asennettava bagID on digitaalinen matkatavaratunniste, jonka avulla matkatavaran lähtöselvityksen voi tehdä ennakkoon kotoa, ja välttää siten jonoja ja odottamista lentoasemalla. GPS-paikannuksen välityksellä voi aina seurata matkatavaran senhetkistä sijaintia.
bagID GO-palvelun avulla voi matkatavaran lähtöselvityksen tehdä, vaikka kotoa jo ennen matkan alkua. Digitaalista matkatavattunnistetta voi käyttää uudelleen ja se toimii erillisenä lähtöselvitysautomaattina, jolloin matkustajan ei tarvitse enää tulostaa erillistä matkatavaratunnistetta jokaista matkaa varten. GPS-paikannuksella voi matkustaja aina seurata matkatavan senhetkistä sijaintia. bagID GO mahdollistaa kertakäyttöisten paperista ja silikonista valmistettujen matkatavaratunnisteiden käytön vähentämisen.
– Etsimme jatkuvasti innovatiivisia ratkaisuja, jotka tekevät asiakkaidemme matkoista helpompia ja turvallisempia. Tämä innovaatio on älykäs ja jännittävä, ja olemme iloisia asiakkaidemme puolesta, että voimme tarjota mahdollisuuden tehdä matkatavaran lähtöselvityksen jo etukäteen. Olemme olleet vakuuttuneita bagID-yrityksen tuotteista ja odotamme innolla yhteistyön jatkuvan, sanoo Norwegianin tuotekehitys- ja digitalisointijohtaja Tor-Arne Fosser.
Yhteistyösopimus Norwegianin kanssa on tärkeä norjalaiselle yrittäjähenkiselle yritykselle, ja jonka odotetaan edesauttavan optimistisen kehitystyön jatkumisen.
– bagID AS-yritykselle tämä on selkeä läpimurto lentomarkkinoille. Yhteistyö kasvattaa liiketoimintaamme ja meitä pidetään nyt kansainvälisenä toimijana, ja se vahvistaa yhtiön kannattavuutta. Tämä antaa meille myös tukevan pohjan kasvulle, sanoo bagIDn perustaja ja toimitusjohtaja Jan Vidar Nalbant.
Tietoja bagID GOsta
- Digitaalinen matkatavaratunniste, jonka avulla voi matkatavaran lähtöselvityksen tehdä matkapuhelimella. Tällä tavoin matkustajat voivat saapua lentokentälle jo valmiiksi lähtöselvitetyllä matkatavaralla ja välttää siten lähtöselvitysjonot.
- Mahdollistaa matkatavaran senhetkisen sijainnin seurannan matkapuhelimen GPS-paikannuksen välityksellä. Matkustajat saavat ilmoituksen matkatavaroiden saapumisesta määränpäähän heidän kanssaan. Jos matkatavarat katoavat, on mahdollista etsiä matkatavaroita välittömästi mobiilisovelluksesta.
- Matkatavaroiden käsittely digitaalisella matkatavaratunnisteella myös vähentää huomattavasti kadonneen matkatavaran määrää. Tutkimukset osoittavat, että matkatavaratiloissa digitaalisen näytön lukutodennäköisyys on 99,99 prosenttia, kun taas perinteisen matkatavaratunnisteen lukutodennäköisyys on noin 85 prosenttia ensimmäisen lennon jälkeen, mukaan lukien lennon vaihdot, kokoonpanovirheet ja matkatavaratunnisteen kuluminen.
- Kun matkustaja itse tekee matkatavaran lähtöselvityksen, se auttaa vähentämään jonoja ja kontaktipisteitä lentoasemilla.
- bagID GO vastaanottaa lentoa koskevia tietoja Norwegianilta ja näyttää viivakoodin, jota käytetään samalla tavalla kuin perinteisiä paperipohjaisia viivakoodeja.
- badID GO tarvitsee vain ladatun akun lähtöselvityksen yhteydessä. Jos virtaa loppuu matkan aikana, viivakoodi näkyy edelleen, jotta matkatavarat voidaan tunnistaa digitaalisesti.
- bagID GO on kehitetty yhteistyössä lentoyhtiöiden ja lentokenttäoperaattoreiden kanssa, ja se on suunniteltu kestämään iskuja, sadetta ja kovaa matkatavaroiden käsittelyä. Norjan lentokenttäoperaattori Avinor on testannut sen Oslon lentoasemalla, ja osana kehitystä useita satoja lentoja on saatu päätökseen.
- bagID GOn voi ostaa bagIDn verkkosivuilta.
Lähde: MyNewsDesk
Muuta luettavaa muualta
Samsung ja suosittu TikTok lanseeravat StemDrop -musiikkialustan
Uusi kansainvälinen musiikkialusta StemDrop heijastaa Samsungin sitoutumista luovan ilmaisun vahvistamiseen. TikTokin käyttäjät voivat sen avulla löytää uutta musiikkia ja aloittaa maailmanlaajuisia musiikkiyhteistöitä. Tutustu dna puhelimet valikoimaan, josta voit löytää itsellesi tai lapsellesi sopivan älypuhelimen vaikka tiktok videoiden videoiden varten. Esimerkiksi Apple iPhone 13 Pro on todella tehokas puhelin kuvien ja videoiden kuvaamista varten.
Tietokone ja mobiilipelaaminen nykypäivänä
Siitä lähtien kun kotitietokoneet ja pelikonsolit tulivat koteihin 80-luvulla, on yleinen asenneilmapiiri pelaamista kohtaa muokkaantunut nykyisenlaiseksi. Nykyään on nimittäin aivan hyväksyttävää aikuisille sekä miehille, että naisille pelata mobiilipelejä, vaikka linja-autopysäkillä, kahvitauolla tai vaikkapa metrossa matkustaessaan. Kaikenlaiset mobiilipelit ovat lisääntyneet ja voit esimerkiksi pelata vaikka CS:GO match makingia kavereiden kanssa esportal alustalla. Esportal tarjoaa paremmat serverit pelaamista varten ja voit saada itsellesi skinejä dropeista.
Elämä siirtyy kokoajan kohti digitaalisuutta
Oletko miettinyt hankkivasi pelitietokonetta, älypuhelinta tai vaikka älykelloa naiselle? Esimerkiksi älykello naiselle voisi olla hyvä tapa seurata hänen sykettä päivän mittaan. Monissa älykelloissa on kattava valikoima eri ominaisuuksia, joita löytyy eri mallien kalloista. Monilla älykelloilla voi seurata unenlaatua sekä nukuttua aikaa.