Teknologia

Kryptovaluutta – hyvä vai paha?

Viimeisen 15 vuoden aikana puheenaiheeksi on noussut mystinen kryptovaluutta, jonka arvo on ollut jatkuvasti myötätuulessa. Tavalliselle kansalaiselle kryptovaluutta ei sano juuri mitään, mutta niiden kysyntä kasvaa jatkuvasti. Mikä sitten on kryptovaluutta? Kyseessä on kryptografiaan perustuva digitaalinen virtuaalivaluutta. Kryptovaluuttoja on nykyisin tuhansia ja uusia syntyy koko ajan. Niistä tunnetuin on varmasti vuonna 2008 syntynyt Bitcoin.

Yleisin tapa hankkia kryptovaluuttaa on niiden ostaminen. Kryptovaluutoille on omat markkinapaikkansa. Niitä voi ostaa euroilla sekä monilla muillakin valuutoilla. Talletuksen voi tehdä pörssiin esimerkiksi omalta pankkitililtään tai luottokortilta. Kryptovaluuttoja voidaan hankkia myös louhinnalla, jolloin tietokoneen laskentatehoa käytetään valuuttasiirtojen käsittelyyn ja verkon toiminnan turvaamiseen. Louhiminen synnyttää tietyllä ennalta määritetyllä tahdilla uutta valuuttaa, joka annetaan louhijoille palkkioksi.

Periaatteessa virtuaalivaluutasta ei ole mitään varsinaista hyötyä. Niitä ei tarvita mihinkään. Ainoa niin kutsuttu hyöty on se, että ihmiset hakevat niistä jännitystä. Sitä voidaan verrata jonkinlaiseen pelaamiseen

Kryptovaluutan edut 

Virtuaalivaluutoille on yhteistä, että ne eivät ole keskuspankin tai viranomaisen liikkeeseen laskemia tai takaamia, eikä niitä ole välttämättä kytketty lailliseksi maksuvälineeksi. Ylipäätään kryptovaluutalla ei ole samaa oikeudellista asemaa kuin muulla valuutalla tai rahalla. Siirto, varastointi ja myynti tapahtuu sähköisesti. Moni uskoo, että kryptovaluutan hyödyt ovat suuremmat kuin sen aiheuttamat haitat. Bitcoin on digitaalista kultaa.

Kryptovaluutan etuja ovat esimerkiksi suorat, turvalliset rahansiirrot osapuolten välillä ilman pankkia tai muuta välikättä. Lisäksi transaktioiden kulut ovat alhaiset. Yhtenä suurimmista eduista pidetään valuutan nimettömyyttä, mutta tämä riippuu kryptovaluutasta. Valuutan käyttö kansainvälisesti toimii kuitenkin samalla periaatteella. 

Nykyään yksi vaihtoehto säästämiselle on kryptovaluuttoihin sijoittaminen. Jotta säästäminen kryptovaluutoilla onnistuu, on ensin valittava yritys, joka säilyttää kryptoja niille tarkoitetulla tilillä, eli lompakossa. Virtuaalivaluuttojen kaupankäynnistä ja louhinnasta saadut tulot ovat Suomessa veronalaista. Virtuaalivaluuttoja ei luokitella verotuksessa arvopapereiksi, mutta virtuaalivaluutan käytöstä tai vaihtamisesta saatu tulo verotetaan luovutusvoittona, joka on pääomatuloa. 

Negatiivinen maine

Virtuaalivaluuttoja käytetään ensisijaisesti sijoituskohteina. Niiden käyttö maksamiseen on toissijaista. Niiden arvoa ei ole taattu, minkä vuoksi markkinahinnat heilahtelevat voimakkaasti. Toki Bitcoinin arvo on romahtanut lukuisia kertoja, mutta aina se on ponkaissut takaisin entistä vahvempana. 

Virtuaalivaluuttoihin liittyy myös rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riski. Yleisesti uskotaan, että kryptovaluutta soveltuvat vain rikolliseen toimintaan. Vuonna 2018 julkaistun Europol-tutkimuksen mukaan yhdenkään Euroopassa toteutetun terrori-iskun rahoitukseen ei kuitenkaan ole tiettävästi käytetty kryptoja. Tutkimus kykeni osoittamaan vain noin yhden prosentin kryptovaluuttojen transaktioista kryptopörssien kanssa olevan rikollista alkuperää. Kryptovaluuttoja voidaan toki käyttää myös huumekauppaan, rahanpesuun tai veronkiertoon, kuten käteistäkin rahaa. Käteisen rahan liikuttaminen on tosin paljon hankalampaa. Pankkisiirrot on jäljitettäviä ja niitä valvotaan. 

Kryptovaluuttojen hintojen romahdus on saanut ihmisten innostuksen virtuaalivaluuttoja kohtaan laimenemaan. Samaan aikaan uusiin kryptoprojekteihin virtaa miljardeja. Alkukesällä kryptomarkkinoilla kohisi, kun niin sanotuksi vakaavaluutaksi kutsuttu Terra menetti käytännössä täysin arvonsa ja pyyhki hetkessä markkinoilta useita kymmeniä miljardeja euroja. Myös Bitcoin ja useimmat muut kryptovaluutat ovat syöksyneet miinukselle. Luottamus koko kryptovaluuttojen markkinaan horjuu. Tämän vuoden aikana kryptomarkkinoilta on kadonnut yli biljoona euroa.

Kryptomarkkinoilla valuuttojen arvostus perustuu käytännössä pelkästään siihen luottamukseen, että kryptovaluutalle löytyy tulevaisuudessa käyttötarkoitus. Toivotaan, että juuri tämän valuutan taustalla pyörivä lohkoketjuteknologia on tulevaisuudessa voittaja. Se, miten kryptovaluutoille käy tulevaisuudessa, jää pelkästään nähtäväksi. 

Lähteet: Finanssivalvonta, Iltalehti, Yle 


Muuta luettavaa:

Matkailu avartaa

Koska viimeksi olit reissussa? Ja oliko matkasi suomalaisille tutulle Rodoksen saarelle, vai matkasitko pidemmälle, vai löysitkö jotain uutta koettavaa tästä Euroopasta? Toisaalta myös kotimaassa tapahtuu koko ajan ja esimerkiksi viihteelle.fi ja citylehti.fi kertovat näistä tasaisin väliajoin, molemmat hieman omalla tavallaan. Toisaalta taasen suomalaisten makuun on ollut jo vuosikymmeniä erilaiset Itämeren risteilyt niin Ruotsiin, Viroon kuin Saksaan – oletko sinä jo ehtinyt testata nämä pääreitit?

Entä sitten matkailu jouluna, vai onko joulu merkitty aina ja ainoastaan kotona ja sukulaisilla olemiselle? Suosittelemme viettämään edes yhden joulun matkoilla ulkomailla, jotta pääsette kokemaan millaista se joulu voi olla muualla.

Ja jos ajattelee harrastaminen kannalta, niin voihan siitä matkailusta löytää omien harrastusten kautta, vaikka minkälaisia uusia puolia, ei aina tarvitse tyytyä niihin perinteisiin matkakohteisiin. Tietenkin matkailussa on viime aikoina noussut paljon esille myös ilmastokysymykset, joita kannattaa välillä muistaa miettiä. Se ei tarkoita, että et enää saisi matkustaa, mutta voisit ottaa ilmaston paremmin huomioon oman arkesi päätöksissä ja tekemisissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *