tietoturva
Älypuhelimet Internet Muu tekniikka Teknologia Tietotekniikka

Kolmannes suomalaisista kokee turvallisuutensa heikentyneen tänä vuonna – huolina energia, taantuma, sota ja kyberhyökkäykset

Kolmannes suomalaisista kokee oman perheensä turvallisuuden heikentyneen tänä vuonna, selviää Telian tuoreesta turvallisuustutkimuksesta. Suurimpina uhkina suomalaiset pitävät energiaa, taantumaa, sotaa ja kyberhyökkäyksiä.

Kantarin tekemässä tutkimuksessa 90 prosenttia suomalaista pitää edelleen turvallisuuttaan erittäin tai melko hyvänä. Kuitenkin 31 prosenttia vastaajista kokee, että oma ja perheen turvallisuus on heikentynyt vuoden aikana.

” Tämä on melkoinen muutos yhdessä vuodessa. Tuloksista näkee selvästi, että uhkakuvat ovat lisääntyneet ja yhteiskunnan varautumista niihin pidetään riittämättömänä”, Kantarin tutkimusjohtaja Anna Rautio arvioi.

Vastaajilta kysyttiin, miten Suomi on varautunut erilaisiin uhkiin. 88 prosenttia suomalaisista arvioi, että yhteiskunta ei ole riittävästi varautunut pakolaistulviin. Seuraavina listalla olivat ympäristökatastrofit (85), poliittiseen päätöksentekoon vaikuttavat ongelmat (83) ja taantuma (78).

Turvalliset ja kotimaiset nettiyhteydet tärkeä asia lähes kaikille suomalaisille

Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten tärkeitä turvalliset puhelin– ja nettiyhteydet ovat suomalaisille. Peräti 91 prosenttia vastaajista arvioi, että turvallisten yhteyksien merkitys on suuri omalle perheelle. Yhteiskunnan toimivuudelle nettiyhteyksien turvallisuutta korostettiin vielä enemmän; 96 prosenttia suomalaisista arvioi niiden merkityksen suureksi.

”Tämä on tärkeä viesti meille operaattoreille. Huolestuttava maailmantilanne on selvästi voimistanut meidän kaikkien tarvetta luotettaviin yhteyksiin. Tutkimuksessa selvisi, että jopa 78 prosenttia suomalaisista kokee, että turvallisilla yhteyksillä on vaikutusta heidän turvallisuuteensa”, Telian kuluttajaliiketoiminnan johtaja Tuula Heikkinen sanoo.

Tutkimus myös paljastaa, että kotimaisia nettiyhteyksiä pitää tärkeänä 87 prosenttia suomalaisista. Puolet vastaajista sanoo, että yhteyksien kotimaisuus on nyt tärkeämpää kuin vuosi sitten.

”Turvautumalla yksinomaan kotimaiseen teknologiaan mobiiliverkoissamme halusimme varmistaa, että toimivat ja turvalliset yhteydet ovat osa meidän kaikkien arkipäivää. Lisäksi suomalaiset ymmärtävät tämän tutkimuksenkin mukaan hyvin, että koko digitaalinen infrastruktuuri terveydenhuollosta finanssialaan pyörii yhä enemmän operaattoreiden palveluiden avulla”, Heikkinen korostaa.

Tutkimuksen toteutti Kantar. Vastaajia oli 1005. Tutkimusajankohta oli 21.-28.11.

Lähde: Telia


Muuta luettavaa muualta

Etsitkö sapuskaa kirkkonummen alueelta?

Asutko Kirkkonummella, oletko käymässä tai ohikulkumatkalla alueella? Etsitkö hyvää ruokapaikkaa kirkkonummelta, se voi olla esimerkiksi Pepino kirkkonummi tai joku muu listalla löytyvästä ravintolasta, josta voi tilata esim. Foodoran kautta.

Kultajousi Kirkkonummi – Korut, sormukset ja paljon muuta

Etsitkö sormusta miehelle tai naiselle? Tutustu Kultajousi Kirkkonummi tarjontaan ja tee löytöjä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *