Internet Uncategorized

Yksilöllinen vaate ei välttämättä ole kallis

Yrityksille on ollut saatavilla mahdollisuus tilata vaatteita omilla merkinnöillä, ja itseasiassa sama mahdollisuus on ollut aina myös yksityisillä henkilöillä ja totta kai myös yhdistyksillä. Mitä sitten oikeasti vaatii, että yritys voi tilata esimerkiksi t-paidat tai colleget työntekijöilleen, vaikka firman logolla ja työntekijän nimellä?

Firman logo

Jos firman logoa ei varsinaisesti ole, vaan käytetään vain yksinkertaisesti firman nimeä, on vaatemerkinnät kohtuullisen vaivattomia toteuttaa erilaisiin vaatteisiin. Esimerkiksi mainosteippaamo Omalogo voi toteuttaa tällaiset vaatemerkinnät t-paitoihin, collegepaitoihin, takkeihin, huppareihin, collegehousuihin, työhousuihin, liiveihin, lippiksiin, pipoihin ja vaikkapa kangaskasseihin ja laukkuihin. Kyse on enemmänkin siitä, minkälaisella kirjasimella eli fontilla nimi painetaan, ja tehdäänkö painatus esimerkiksi paidassa tai takissa eteen ja taakse, sekä missä koossa.

Jos firmalla on sitten jokin kuva eli logomerkki käytössä, on ensin selvitettävä, millainen logotiedosto on yrityksellä saatavilla. Esimerkiksi yrityksen logo nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa on monesti jpg tai png tiedostomuoto, eikä se ole paras tiedostomuoto vaatemerkintöihin, tai tarroihin ja julisteisiin. Syy on siinä, että jpg tiedosto on ns. pakattu tiedosto, eli se ei välttämättä enää sisällä tarpeeksi tietoa hyvän tasoinen painatuksen tekemiseen.

Poikkeus: jos sinulla on hyvä valokuva tavallisessa jpg-kuvamuodossa,  on sen tulostaminen vaatteeseen aivan mahdollista. Esimerkiksi jos haluat yllättää henkilön teettämällä tälle syntymäpäivälahjaksi paidan tai takin jollakin valokuvalla painettuna, on se mahdollista – tai jopa tyynypäällinen.

Parhaat vaihtoehdot firman logosta erilaisiin painatustöihin on vektoroitu EPS tiedosto, tai PDF tiedosto, joka pitää sisällään kaikki mahdolliset fontit vektoroituina. Vektorointi käytännössä tarkoittaa, että kaikki kuvat ja tekstit on tehty viivoilla, ääriviivoiksi, joiden avulla sitten painotyöt ovat mahdollisia. Nämä tiedostomuodot myös pitävä mukanaan CMYK väriasetukset, eli tiedon miten eri värit muodostuvat neljälle eri perusvärillä (C-cyan, M-magenta, Y-yellow, K-black) – esimerkiksi rgb-kuva muodostuu kolmen värin yhdistelmäsät red-green-blue, ja esimerkiksi mainosteippaamon omat tulostimet tekevät värit yhdistelemällä neljää eri väriä (cyan-magenta-yellow-black).

Miltä painatus sitten näyttää vaatteessa, niin paljon toteutettuja painatuksia on nähtävillä Omalogon Facebookissa.

Itse painatus

Miten sitten varsinainen painatus tehdään vaatteeseen, ja mistä valitaan vaatteet? Mainosteippaamo Omalogo merkitsee ja teippaa myös asiakkaan tuomiin vaatteisiin, mutta silloin vastuu itse vaatteesta on asiakkaalla. Sen sijaan jos asiakas käyttää Omalogon vaatevalikoimia, on virheen sattuessa uusi vaate hankittuna Omalogon ”piikkiin”, eli vaatevastuu on Omalogolla.

Vaatemerkinnöissä itse prosessi on helpommillaan tällainen:

  1. asiakas päättää tilata vaatteita henkilökunnalle, tai esimerkiksi mainoslahjoiksi asiakkaille tai messuille tms tapahtumaan
  2. asiakas käy läpi Omalogon vaatetarjontaa (useampia toimittaja, joten kaikki ei ole saatavilla yhdeltä sivulta – voit kysyä myös suoraan)
  3. asiakas lähettää sähköpostin Omalogolle – tarjouspyyntövaatteista, mikä vaate, kuinka monta kappaletta, mikä väri – millainen painatus- ja jos voi liittää logon mukaan – vielä parempi
  4. Omalogo vastaa 1-2 päivässä tarjouksella
  5. Tarjous hyväksytään, tarvittavat vaatteet varataan painatusta varten ja työ lisätään työlistalle
  6. Työlistasta riippuen ja asiakkaan kiireestä riippuen vaatteet ovat valmiit 1-2 viikossa noudettavaksi, tai Matkahuollolla asiakkaalle toimitettavaksi
  7. Laskutus tapahtuu Payexin kautta ulkoistettuna 14 vrk maksuajalla

Kustannukset

Kuinka paljon vaatemerkintä maksaa? Jos teetät yksittäisen vaatteet syntymäpäiväsankarille, riippuu hinta aivan täysin valitusta vaatteesta. Esimerkiksi lippikset tai t-paidan saa logolla tai nimellä varustettuna reilun kymmenen euron hintaan, ja collegepaidan noin 20 euron hintaan. Takeissa hintahaitari on luonnollisesti suurempi kun halvimmat takit maksavat 20 euroa ja kalleimmat yli 100 euroa – mutta helppo laskutapa vaatemerkinnöissä Omalogon kanssa on tällainen:

Selkäteksti, rintateksti, selkälogo, numerointi ja nimi

Kokoluokka yli 150 mm leveä (max 300mm) ja 100mm korkea (max 300mm)

Yksivärinen 5-8€
Moniväripainatus 10€

Logonkäsittely painokuntoiseksi   alk. 50€
(asiakkaalle oma versio vapaasti käyttöön) – vektorointi

Kustannukset yksilöllisen vaatteen tekemiselle ei siis todellakaan ole korkeat – eivät yksityiselle eikä yritykselle. Mainosteippaamo Omalogo on toiminut vuodesta 2008 ja 13 vuoden historiaan mahtuu paljon erilaisia merkintöjä niin vaatteisiin, kuin autoihin, toimistoihin, ikkunoihin sekä erilaisten kylttien ja julisteiden sekä tarrojen tekoa – jos etsit. ja tarvitset luotettavaa kotimaista tekijää – kysy lisää Omalogosta.


Muuta luettavaa muualta

Oletko jo digitaalisen maailman käyttäjä?

Oletko jo siirtynyt nykyaikaan ja omistat jotain digitaalista? Löytyykö sinulta esimerkiksi kodista jo Elisa Viihde palvelu ja nettiliittymä viihteen seuraamista varten telkkarista? Nettiliittymiä löytyy muiltakin kuin Elisalta. DNA verkko on myös oiva ratkaisu päästä kodissa tai puhelimella internetin mielenkiintoiseen maailmaan.

Mikäli omistat liian vanhan puhelimen joka ei tue esimerkiksi 5G:tä, niin tutustu ihmeessä Gigantti puhelimet tarjontaan ja löydä itsellesi uusi mieluinen puhelin jo tänään. Uudella puhelimella onnistut vaikka missä nykyaikana, esimerkiksi Google Pay maksaminen onnistuu eri kaupoissa nopeasti ja vaivattomasti.Perinteisestä rannekellosta löytyy nykyään myös digiä, sillä monet urheilijat, pyöräilijät, retkeilijät sekä juoksijat käyttävät suorituksissa älykelloja. Älykelloja alkaa olemaan markkinoilla paljon, mutta Garmin Venu 2 Plus GPS-älykello on vahva monella tapaan. Kannattaa tutustua eri kelloihin myymälässä ennen ostoa, että siinä on kaikki jutut mitä tarvitset. Tutustu samalla myös Garmin inReach Messenger laitteeseen, jolla voi lähettää vi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *