Voiko tekoäly tunnistaa aggression puheesta ja hälyttää apua?
Tekoäly

Voiko tekoäly tunnistaa aggression puheesta ja hälyttää apua?

Turvallisuuden ja digitalisaation asiantuntijayritys Loihde tutkii tekoälyn hyödyntämistä hoitohenkilökunnan turvallisuuden parantamisessa. Yhtiö selvittää, voidaanko tekoälyn avulla tunnistaa puhujan tunnetiloja, esimerkiksi nousevaa aggressiivisuutta, ja ryhtyy kehittämään tähän perustuvaa, turvallisuutta lisäävää tekoälysovellusta.

Loihteen tutkimus kohdistuu sotealaan, jossa Loihde on jo merkittävä turvallisuuden ja datapalveluiden tuottaja. Loihde toimittaa useisiin sairaaloihin ja palvelutaloihin laajan kirjon erilaisia turvaratkaisuja sekä konsultoi hyvinvointialueita datan hallinnassa ja tiedolla johtamisessa.

”Keskitymme hankkeen ensi vaiheessa erityisesti kotihoidon henkilöstön turvallisuuteen, koska kotihoidossa työntekijät työskentelevät yleensä yksin. Tavoitteenamme on selvittää, pystytäänkö puhe-emootioiden tunnistukseen perustuvilla ratkaisuilla lisäämään kotihoidon henkilökunnan turvallisuutta ja turvallisuudentunnetta. Useissa eri maissa tehtyjen tutkimusten mukaan merkittävä osa kotihoidossa työskentelevistä on kokenut työssään fyysistä väkivaltaa ja on huolissaan omasta turvallisuudestaan. Mikäli tekoälyn avulla voidaan parantaa hoitajien kokemaa turvallisuutta, on sillä myönteinen vaikutus työssäjaksamiseen ja siten myös hoitajien riittävyyteen”, sanoo Loihteella analytiikka- ja tekoälypalveluista vastaava Tuomas Lahtinen.

Puheentunnistus on tekoälyn soveltamisalueena jo pitkällä, mutta tunnetilojen tunnistaminen puheesta on vielä melko vähän hyödynnetty sovellusalue. Puhe-emootioiden tunnistamista voi hyödyntää hoitotyön lisäksi myös esimerkiksi asiakaspalvelussa, hälytyskeskuksissa, virtuaaliassistenteissa sekä puheeseen perustuvissa käyttöliittymissä.

”Haluamme kohdistaa tutkimuksemme nimenomaan hoitoalaan, koska siinä yhdistyy kaksi meille tärkeätä vastuullisuusteemaa, turvallisuus ja huolenpito. Näin se kytkeytyy myös muihin vastuullisen tekoälyn rakentamishankkeisiimme,” kertoo johtava konsultti Sami Masala.

Loihde näkee palvelulle mahdollisuuksia myös kansainvälisesti, etenkin jos puhe-emootioiden tunnistus on mahdollista toteuttaa kieliriippumattomasti. Tutkimushankkeen toteuttamiseen yhtiö saa tukea Business Finlandilta.

Tutkimushanke on tärkeä osa Loihteen vahvaa panostamista tekoälyyn. Yhtiön tarkoituksena on seuraavien vuosien aikana kehittää ja kaupallistaa tekoälyyn perustuvia palveluita hyödyntäen monipuolista osaamistaan dataratkaisuista, ohjelmistokehityksestä, pilviteknologioista ja turvatekniikasta. Lähtökohtana Loihteelle on rakentaa vastuullista ja turvallista tekoälyä, ja AI Governance and Auditing -yhteishankkeessa se on mukana tuottamassa uraauurtavia malleja ja käytäntöjä tekoälyn vastuulliseen käyttöön, hallintaan ja auditointiin.

Lähde: Loihde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *