TCL esittelee uudet C-sarjan televisiot ja soundbarit
Teknologia Tietotekniikka

TCL esittelee uudet C-sarjan televisiot ja soundbarit

TCL Electronics esittelee uudet Mini LED- ja QLED C-sarjan mallit, jotka tulevat myyntiin Pohjoismaissa tämän kevään aikana.

TCL Electronics, Helsinki, 12. huhtikuuta 2022 – TCL Electronics, yksi maailman nopeimmin kasvavista kuluttajaelektroniikkabrändeistä, esitteli tänään uuden C-sarjansa pohjoismaisessa lehdistötilaisuudessa Tukholmassa. TCL on soveltanut kehittynyttä näyttöteknologiaa kolmannen sukupolven Mini LED QLED -televisiomalleissaan voidakseen tarjota parhaan mahdollisen viihdekokemuksen suurissa kuvaruuduissa. TCL nostattaa myös mukaansatempaavan äänikokemuksen tasoa uudella soundbar-mallistollaan, joka pitää sisällään toisen sukupolven palkittua RAY•DANZ-teknologiaa.

C-sarjan uudet mallit
TCL:n tavoitteena on saavuttaa johtava asema mini-LED-televisioissa. TCL on kasvanut merkittävästi viime vuosina ja tänä vuonna uusien televisioiden lanseerauksia korostetaan sloganin Inspire Greatness puitteissa.TCL Mini LED -televisio tarjoaa nyt entistä paremman visuaalisen kokemuksen käyttäjille, mukaan lukien syvemmän kontrastin ja entistäkin suuremman kirkkauden. Vuonna 2022 TCL lisää C-sarjan mallistoonsa neljä uutta mallia, jotka täyttävät kaikki kuluttajien odotukset: TCL Mini LED 4K TV C93- ja C83-sarjaTCL QLED 4K TV C73- ja C63-sarja.

Optimoitu ja sulavampi pelikokemus kaikille pelien ystäville
TCL jatkaa asemansa vahvistamista pelialalla tarjoamalla pelaajille korkealaatuisia näyttöjä, jotka parantavat pelikokemusta entisestään. Tänä vuonna TCL vie uuden C-sarjansa askeleen pidemmälle soveltamalla 144 Hz:n virkistystaajuutta, joka tarjoaa nopeamman vasteen, terävämpiä kuvia ja sulavampaa liikettä. TCL:n C-sarjan televisiot, joissa on VRR ja 144 Hz:n virkistystaajuus, tukevat suurempia ja korkeamman kuvataajuuden pelejä ilman ruudun säröytymistä: dynaamiset virkistystaajuudet voidaan mukauttaa sisällön mukaan soljuvamman ja saumattoman pelaamisen luomiseksi ja juuri pelaajien toiveiden mukaisesti.

Pelaajille reagoiva televisio on yhtä tärkeä kuin hyvä kuva. TCL C63 -sarjan HDMI 2.1:n ja ALLM:n ansiosta pelaajat kokevat automaattisesti alhaisemmat virkistystaajuudet ja parhaat kuva-asetukset pelaamista varten.

Pelaajilla on käytössä TCL C93-, C83- ja C73-sarjoissa Game Master Pro, joka tarjoaa lisää peliominaisuuksia, nopeampia toimintakohtauksia, pienimmän mahdollisen vasteajan ja parhaat kuva-asetukset pelaamiseen HDMI 2.1:n, ALLM:n, VRR:n sekä 120Hz:n että 144Hz:n, Game Barin ja FreeSync Premiumin avulla.

Elokuvateatterin äänielämys kotona ONKYO-äänen ja Dolby Atmosin avulla
Täydellisessä kotiteatterikokemuksessa ei voi koskaan tinkiä äänentoistosta. Siksi TCL:n C-sarjan televisiot on varustettu ONKYO-äänellä ja Dolby Atmos -äänentoistolla. ONKYO-kaiuttimet on suunniteltu erityisesti selkeyttä ja tarkkuutta varten, joka mahdollistaa realistisemman Dolby Atmos -äänikokemuksen kotona. Jokainen yksityiskohta voidaan kokea kristallinkirkkaan äänen ansiosta.

TCL C83 -sarjassa on upea äänentoisto, jossa on 2.1 ONKYO-äänijärjestelmä ja integroidut ONKYO-stereokaiuttimet. Tässä sarjassa on myös oma bassokaiutin television takaosassa, joka vie elokuvakokemuksen seuraavaan ulottuvuuteen.

TCL C93 -sarjassa on huippuluokan 2.1.2 ONKYO-äänijärjestelmä, jossa on integroidut ONKYO-stereoetukaiuttimet, oma bassokaiutin ja kaksi ylöspäin suunnattua kaiutinta Dolby Atmos -kokemuksen maksimoimiseksi.

Loputonta viihdettä Google TV:n puitteissa
Kaikissa uuden C-sarjan malleissa on Google TV, jonka avulla käyttäjät voivat helposti nauttia suosikkisisällöstään kuten elokuvista, tv-ohjelmista ja urheilusta. Google TV:n ja Google Assistantin tultua integroiduiksi uusiin C-sarjan televisioihin, TCL avaa nyt kaikille käyttäjille loputtomat viihdemahdollisuudet kaikkien aikojen edistyksellisimmällä älytelevisiojärjestelmällä ja tarjoten käyttäjille helpon pääsyn suosikkisisältöönsä puheohjauksen avulla.

Upeat kuvat suurilla televisioilla
Kaikkiin TCL:n C- ja P-sarjoihin kuuluu nyt 75-tuumainen malli. Immersiivisen katselukokemuksen parantamiseksi tuo TCL markkinoille myös kaksi 85-tuumaista televisiota (C73-sarja ja P73-sarja) sekä erittäin suuren 98-tuumaisen mallin C73-sarjaan. Tänä vuonna TCL:n C-sarja on kodin viihteen keskipiste, jossa on poikkeuksellinen 4K HDR -resoluutio.

Tyylikäs kehyksetön muotoilu antaa ensiluokkaisen tuntuman
Uudessa TCL:n C-sarjassa on kehyksetön muotoilu sekä yhteensopiva metallinen jalusta. C63-sarjassa on säädettävä kaksiasentoinen jalusta (yli 55″ mallit), jonka avulla voit asentaa soundbarin ja sijoittaa tämän suurikokoisen television kaikille kodin pinnoille. C73-, C83- ja C93-sarjoissa on tyylikäs metallinen keskijalusta, joka on helppo sijoittaa paikalleen. Uusien Red Dot Design Award -voittajien C83- ja C93-sarjojen erittäin ohut muotoilu tekee niistä paitsi tyylikkäitä myös ajattomia, jotka sopivat mihin tahansa olohuoneeseen sisustustyylistä riippumatta.

P-sarja täydentää TV-tarjontaa
Täydellisen televisiovalikoiman tarjoamiseksi edistyksellisellä tekniikalla, TCL lanseeraa myös uuden P-sarjan 4K HDR -televisiot, joissa on Google TV: TCL P73- ja P63-sarja.

Suuri askel audiosegmentillä uuden C935U:n ansiosta
TCL tuo markkinoille uuden Red Dot Design Award -palkitun TCL C935U Soundbarin: ensiluokkainen 5.1.2 Dolby Atmos -soundbar, jossa on langaton subwoofer ja joka on vahvistettu RAY-DANZ-tekniikalla vastaamaan TCL:n televisioiden Dolby Vision -kuvanlaatua. Sen sijaan, että perinteiset digitaaliset signaaliprosessorit loisivat keinotekoisen äänikuvan, ainutlaatuinen RAY•DANZ-tekniikka perustuu niin sanottuihin akustisiin heijastuksiin, jotka varmistavat eloisan äänikokemuksen. Käyttäjät nauttivat aidosta kotiteatterikokemuksesta erittäin monipuolisen äänikuvan (viisi äänikanavaa, kolme ylöspäin suunnattua kaiutinta ja langaton subwoofer) ja Low Latency A/V Sync -järjestelmän ansiosta. TCL C935U on helppo liittää ja on täydellinen kumppani QLED C635- ja C735-sarjoille.

P733W, hienostunut soundbar, jossa on langaton subwoofer
TCL:n uusi langaton P733W-subwoofer-äänipalkki toimii DTS Virtual X:llä ja tarjoaa 3D-surround-äänen, joka muuttaa minkä tahansa elokuvan, tv-sarjan tai soittolistan moniulotteiseksi äänielämykseksi. Vastaavasti Dolby Audio tarjoaa rikkaan, selkeän ja voimakkaan äänen kotona. AI-IN antaa käyttäjille myös mahdollisuuden mukauttaa ja optimoida äänen vain yhteen huoneeseen tai muuhun ympäristöön säätämällä ja kalibroimalla äänen sijaintia. Se voidaan helposti pienellä viiveellä yhdistää langattomasti televisioon Bluetooth 5.2 + Sound Sync (TCL TV) -yhteydellä. Lisäksi Bluetooth Multi-Connection -toiminnon ansiosta käyttäjät voivat yhdistää kaksi eri älylaitetta samanaikaisesti sekä vaihtaa laitteiden välillä saumattomasti.

S522W, yksinkertaisesti fantastinen ääni
Uusi TCL S522W -soundbar tarjoaa uskomattoman ja selkeän äänen ainutlaatuisen tarkkuusasetuksen ansiosta, joka tarjoaa aidon äänikokemuksen. Se on varustettu subwooferilla varustetulla 2.1-kanavaisella soundbar-järjestelmällä, jossa on kolme erillistä kuuntelutilaa elokuville, musiikille ja uutisille. Soundbarissa on myös Bluetooth helppoon langattomaan suoratoistoon, joten käyttäjät voivat suoratoistaa suosikkimusiikkiaan milloin tahansa yhdistämällä älylaitteensa.

Saatavuus ja jälleenmyyjät
TCL:n uudet C93-, C83-, C73- ja C63-sarjan televisiot tulevat myyntiin valituille jälleenmyyjille huhtikuusta alkaen. P73- ja P63-sarjat lanseerataan myös huhti- ja toukokuussa valittujen jälleenmyyjien kautta.

TCL:n soundbarit C935U, P733W ja S522W tulevat myyntiin valituille jälleenmyyjille kesän aikana. Lisätietoja annetaan lähempänä julkaisuaikaa.

Lähde: TCL

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *