Internet Teknologia

Kryptovaluutta ja pelaaminen

Pelaaminen on lisääntynyt kaikissa aikuisikäryhmissä ympäri maailman. Syy siihen on yksinkertaisesti elämämme ja arkemme muuttuminen, sekä tekninen kehitys. Se että meillä on entistä enemmän vapaa-aikaa, on kiittäminen teknisestä kehityksestä, ja samasta kehityksestä aikuisille on tullut myös entistä enemmän pelattavaa.

Koko tekninen kehitys alkoi tapahtua nykysuuntaan 90-luvulla ja silloin mukaan lähteneet nuoret ovat nyt keski-ikäisiä. joten siitä tulee loogisesti myös se tosiasia, että esimerkiksi Suomessa yli 40% aikuisväestöstä pelaa jotain mobiilipeliä! Mutta uusin edistysaskel pelaamisessa on ollut kryptovaluuttojen tulo pelaamiseen!

Ja vaikka ylläolevassa kuvassa on esitetty bain Bitcoin, niin oikeasti pelaamiseen kelpaavat muutkin kryptovaluutat. Tässä seuraavassa esimerkissä tuomme sille Mirage Corporationin Horus Casinon, jolla on mahdollista pelata myös kryptovaluutalle – totta kai kasinolla toimii vielä myös perinteinen valuutta, mutta tämä suuntaus ei ole mitenkään enää erikoista, että kryptot ovat käypää valuuttaa, mutta hyvä tätä on tuoda myös esille.

Kryptot ja pelaaminen

Esimerkiksi tämä Horus Casino mahdollistaa kryptovaluutan käytön joko oman kryptolompakon kautta, tai suoraan jonkin kryptopörssin tilin kautta, kuten Coinbasen tai vastaavan – eli jos sinulla on kryptovaluuttaa tililläsi tai lompakossasi, voit siirtää sitä suoraan kasinolle ja lähteä pelaamaan sillä panostaen – ovat ne sitten vaikka Litecoin, Bit coin. Ethereum tai jokin muu markkinoilla saatavissa olevista kryptovaluutoista.

Vot myös lähteä Pokernox kasinolle pelailemaan kryptoilla, joilla myös muuten uuden pelaajan bonustarjoukset ja ilmaiskierrokset ovat saatavissa.

Horus Casinolla on tarjolla niin perus kasinopelit eli automaattipelit, mutta myös laaja valikoima livekasinopelejä, urheiluvedonlyöntikohteeet sekä virtuaaliurheilu! Pelitoimittajista löytyvät kaikki alan parhaimmat toimittajat kuten NetEnt, Microgaming, Endrphina, Relax Gaming, Quicspin, Yggdrasil, Stakelogic, Thunderkick, Red Tiger, Pragmatic Play ja mm. Big Time gaming sekä Merkur plus vielä moni muu.

Asiakasbonukset

Uusille pelaajille on Pokernoxilla tarjolla jopa 1000 euroa bonusta neljälle ensimmäiselle talletuksella jaettuna ja lauantaisin on mahdollista saada lisäksi vielä 50% jopa 250 euroon saakka- kasinola on myös tarjolla cashback bonukset ja paljon muuta.

Rahaliikenne

Kasino on lisenssoitu Curacaolla, mutta kaikki rahaliikenne kulkee kuitenkin Kyproksen kautta 100% turvallisesti ja saat aivan rauhassa pelata pelejä niin perusrahalla kuin kryptoilla. Rahat liikkuvat niin Visan, ecoPayzin, Mastercardin, Paysafecardin, Skrillin ja monien kryptojen kautta joustavasti, nopeasti ja helposti.

Kun siirrät rahaa pelitilillesi, tee se vastuullisesti – eli älä pelaa enempää kuin mitä sinulla on varaa hävitä. Jotkut voivat kyllä voittaa, mutta suurin osa pelaajista häviää rahansa – lue siis alla oleva vastuullisuus osio.

Pelaa vastuullisesti

Vastuullinen pelaaminen on ollut tapetilla viimeiset pari vuotta. Se tarkoittaa käytännössä sitä että pelaajan itsensä lisäksi myös operaattoreilta odotetaan ja vaaditaan tekoja pelaajien parempaan seurantaan. Monet operaattorit ovat julkisesti kertoneet tekevänsä kaikkensa ongelmapelaamisen vähentämiseksi, sillä paras asiakas on sellainen joka häviää joka vuosi vähän.

Kasinopelaaminen perustuu 100% onneen ja sattumaan, ja vaikka kuinka paljon pelaisi samoja pelejä, ei niissä pelaaja tule sen paremmaksi – mutta pelaamalla isoja jackpot pelejä, voi hyvällä onnella osua siihen isoon miljoonavoittoon – se on kuitenkin epätodennäköistä – niitä jaetaan lähes joka kuukausi, mutta pelaajiakin on tuhansia joka hetkellä 24/7.

  • kasinopelaaminen on 100% onnen ja sattuman peliä
  • kasinolla on aina etu jokaisessa pelissä ja pidemmän aikavälin todennäköisyys on aina kasinon puolella
  • varaudu häviämään – tee se vastuullisesti, aseta itsellesi pelirajat

Asettamalla itselle pelaamiseen selvät rajat sekä ajan että rahan suhteen toimii itselleen vastuullisesti. Operaattorit vastaavasti tarjoavat työvälineet oman pelaamisen seurantaa, ja myös käyttävät AI-sovelluksia, jotka hälyyttävät, mikäli pelaajan pelikäyttäytyminen muuttuu hälyyttäväksi.

Pelaa siis ilolla, ajanvietteeksi ja jännitykseksi, ja ole valmis maksamaan tästä ajanvietteestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *